LEHTI-ARTIKKELEITA

ARTIKKELIT:

» Emolahden koululaiset tekivät omat puserot
» Kynttilät ja jäälyhdyt tervehtivät autoilijoita
» Valokuvaus kasvatti täsmällisyyteen
» Puusepälle riittää nyt kysyntää
» Käsityöläis- ja maalaismarkkinat sikalassa 16.7.1994
»
Lamminahon historia kertoo vireän kylän menneisyydestä

» Lampaholaiset pölökkytaepaleelta Röytiönrannalle
» Löytynojat haluavat säilyttää perinnettä
» Jaakkolan suuressa tuvassa on Lamminahon koulukuvia
 




EMOLAHDEN KOULULAISET TEKIVÄT OMAT PUSEROT
 


Emolahden koulupuseroista saivat omansa mm. koulukyytiä ajava Vesa Kuonanoja (oikealla), puseron merkin suunnittelija Antti Makkonen ja Mirva Lamminaho.

Viikko sitten vietettiin Emolahden koululla juhlapäivää. Syynä juhlimiseen oli omat koulupuserot, jotka saivat "kastajaisensa" asiaankuuluvin menoin mm. kakkukahvien kera. Koulupusero on malliltaan pitkähihainen college-pusero ja väriltään "jenkkiharmaa". Paitaan on painettu Emolahden koulun oma tunnus, joka on kuudesluokkalaisen Antti Makkosen käsialaa. Tunnuksessa on tähti, josta säteet sinkoilevat. Tunnus esittää vertauskuvallisesti välkkyä Emolahden koulua, josta lähtevät oppilaat säteilevät, minne he sitten menevätkin jatkamaan, kuvailee Lamminaho-Emolahden kylätoimikunnan puheenjohtaja Kaisu Huttunen. Koulupuseroja on tehty 35 kappaletta. Omansa ovat saaneet oppilaiden lisäksi koulun henkilökunta koulutaksia ajavaa Vesa Kuonanojaa myöten. Koulun opettaja Arto Riihijärvi kertoo puseroiden syntyneen talkoohenkisesti. Oppilaat ovat saaneet osallistua jokaiseen valmistusvaiheeseen. Ensinnäkin, puseroon tulevasta tunnuksesta järjestettiin kilpailu, jonka sitten voitti Antti Makkonen. Oppilaat painoivat itse tunnukset puseroihin.

Ei mikään "pakkopaita"

Koulupuseroiden yhtenä tavoitteena on luoda koululle entistä enemmän yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pusero toimii vähän samalla tavoin kuin pelipaita joukkuepelissä. Koulun opettajat haluavat kuitenkin korostaa, että puserot eivät ole "pakkopaitoja". Kouluun saa jokainen edelleen tulla mieleisissään vaatteissa. Koulun isoimmat tytöt jäljensivät puserojen kaavat ja ompelivat ne valmiiksi. Huomattavaa apua tytöt saivat vaatetusteknikko Marja-Liisa Laitiselta. Mittojen mukaan tehdyistä puseroista jokainen on saanut valita mieleisensä joko suorana mallina tai resorilla varustettuna. Puseroiden hintahaarukka on 32-52 markkaa riippuen koosta. Paitojen kustannuksista ovat vastanneet oppilaiden vanhemmat. Emolahden koululaiset ovat aikaisemminkin kunnostautuneet omatoimisuudellaan. Viime vuonna valmistui myytäväksi kasetti, johon oli äänitetty oppilaiden esittämiä musiikki- ja runokappaleita.

Teksti ja kuvat: Jouko Moilanen/Pyhäjärven Sanomat, 1994


[ Takaisin ylös ]
 




KYNTTILÄT JA JÄÄLYHDYT TERVEHTIVÄT AUTOILIJOITA
 


Hyvää joulua autoilijoille. Kauko Tikkanen (vas.) sekä Viljo ja Seppo Plattonen toivat jäälyhtyjä nelostien varteen Pyhäjärvellä. Tarkoituksena oli toivottaa näin hyvää
joulua matkalaisille.

Sadat ja taas sadat jäälyhtykynttilät toivottivat hyvää joulua autoilijoille eilen muun muassa nelostien varressa, kun Pyhäjärven eri kylien asukkaat sytyttivät jo perinteiseen tapaan kynttilät tiellä liikkuvien iloksi. Kynttilät loistivat jäälyhdyissä paitsi nelostiellä myös kantatiellä ja monilla pienemmilläkin teillä. Parhaiten oli valaistu nelostien varsi Lamminahon kylän kohdalla, missä kyläyhdistys sytytti lähes viisisataa kynttilää tienvarrelle. Kynttilävana oli usein kilometrin pituinen molemmin puolin tietä. Jo lähes kymmenen vuoden perinteellä kyläläiset haluavat toivottaa kulkijoille hyvää joulua.
 

Samalla toivotaan, että autoilijat hiljentäisivät kiireistä matkantekoaan edes näiden valojen kohdalla. Jäälyhtyvalaistus otettiin Pyhäjärvellä käyttöön jo parikymmentä vuotta sitten, kun kirkonkyläläiset valaisivat jäälyhdyin joulukirkkoon matkaavan tien. Myös tämä perinne jatkuu tänä jouluna. Joulutulia sytytettiin teiden varsiin eilen muuallakin maassamme.


Teksti ja kuva: Eero Heikkilä, Kaleva, 24.12.1998.


[ Takaisin ylös ]
 




VALOKUVAUS KASVATTI TÄSMÄLLISYYTEEN


Taisto Poikolainen kameroineen oli tuttu näky Pyhäjärvellä


Hyviä kuvia. Tällä kameralla sai hyviä kuvia, mutta ei aivan postikorttikokona, toteaa Taisto Poikolainen.

Mikä on tuo poika ja mikä tuo pieni laatikko, jolla hän taikoo kuvan niin ihmisestä kuin rakennuksesta ja vaikkapa maisemasta? Näin ihmetteli aikoinaan moni pyhäjärvinen, kun Taisto Poikolainen laatikko- kamerallaan napsi onnistuneita valokuvia, jotka hän aluksi valmistutti Viitasaarella. Nuorta poikaa kiinnosti valokuvaaminen ja niinpä harrastuksesta tulikin hänelle ammatti, jossa hän toimi yli sotavuosien aina 1960-luvulle saakka. Poikolainen onkin ensimmäinen ammattivalokuvaaja Pyhäjärvellä.
 

Ensimmäisen 6x9 laatikkokameran hän osti viitasaarelaiselta sukulaismieheltä, joka kulki hevosella Pyhäjärven kouluilla koululaiskuvauksilla. Nuorta poikaa kiinnosti tämä tekniikan ihme ja sillä kuvien ottaminen. Kuvat kiinnostivat myös ihmisiä ja niinpä hän myöhemmin vaihto laatikkokameran isompaan paljekameraan aloittaen kuvaukset ammatikseen reilut 60 vuotta sitten, kun kysyntää valokuvilla oli. Poikolainen kiersi polkupyörällä ja moottoripyörällä Pyhäjärven eri kylillä kuvaten tilauksesta niin häissä kuin hautajaisissa ja yksityiskodeissa. Koululaiskuvaukset Pyhäjärven kaikilla kansakouluilla hän teki usean vuoden aikana. Poikolaisen reviirialueeksi ei jäänyt yksin Pyhäjärven alue, vaan usein hän pakkasi kameralaukkunsa moottoripyörän tarakalle ja suuntasi kuvausmatkan naapuripitäjiin Pihtiputaalle, Pielavedelle, Haapajärvelle ja Nivalaan saakka.


Pahvikomero laboratoriona


Armeija-aika oli Poikolaiselle valokuvauksen oppivuosi. Armeijaan mentyään häneltä kysyttiin siviiliammattia, johon tuleva alokas naama peruslukemilla vastasi, että valokuvaaja. Hän pääsi heti valokuvaajakurssille. Sodan jälkeen Poikolainen hankki ateljeekameran, jollaisia oli vain ammattikuvaajilla. Kuvat silläkin laitteella otettiin lasinegatiiville kuten aikaisemmalla pienemmällä kameralla. Hän itse kehitti lasinegat ja valmisti myös kuvat. Kehitys tapahtui kotitalon nurkkaan kyhätyssä pimeässä pahvikomerossa. Kuvien kopioinnin ajaksi tuvan ikkunat peitettiin huovilla. Kopiointiin tarvittava virta otettiin autonakusta ja akku taas ladattiin talon katolla olleella tuulilaturilla. Kesäiseen aikaan kopiointi tehtiin pimeässä ulkosaunassa. Poikolainen muistelee tapausta, kun hän kävi Pyhäsalmella kuvaamassa erään tärkeän tilaisuuden, jonka kuvat piti olla valmiina illalla. "Oli kova tuuli, joka repäisi saunan oven auki juuri kun kopiointityö oli kriittisimmillään. Tempaisin hattuni kehityskulhon päälle, ja sain varjeltua työn. Kaikki halukkaat saivat kuvansa illalla."


Arvokas kokoelma

Poikolainen lopetti kuvaukset kolmekymmentä vuotta sitten, mutta kamerat ovat yhä tallella toimintakuntoisina, mikäli vain lasinegatiiveja olisi saatavilla. Myöskään sisäkuvauksessa tarvittavaa nykyistä salamalaitetta vastaavaa magnesiumainetta tuskin on enää saatavilla. Kamerat ovat museotavaraa, ja niistä Poikolainen ei aio koskaan luopua. Poikolaisen kuvaamia lasinegatiiveja on varastossa piha-aitan seinustalla valtaisa kasa, ehkä useita tuhansia. Pitkään aitassa säilytettynä olevista negoista osa kuitenkin on jo päässyt tuhoutumaan kosteuden vuoksi. Negatiiviröykkiössä piilee valtava määrä pyhäjärvistä historiaa, joka kuitenkin on pikkuhiljaa tuhoutumassa. Poikolainen aikoo kuitenkin vielä voimiensa mukaan ryhtyä tarkastamaan negat ja kirjailemaan ne laatikossa olevien tietojen ja muistin mukaan. "Ammattikuvaus opetti täsmällisyyttä, jossa virheitä ei suvaittu. Mikäli virheitä tuli, ne näkyivät heti kuvissa ja olivat kaikkien näkyvillä", sanoo Poikolainen, joka taitaa myös kalastuksen niksit, välineiden huollon ja valmistuksen. Puuveneitä hänen kädestään on syntynyt 21 kappaletta.

Teksti ja kuva: Eero Heikkilä, Kaleva, 13.3.1998.


[ Takaisin ylös ]
 




PUUSEPÄLLE RIITTÄÄ NYT KYSYNTÄÄ


Korkea arvonlisävero tekee käsitöistä kalliita

Kiinnostus käsin tehtyjä puutöitä kohtaan on kohonnut kohisten laman taituttua. Puunikkari Kalevi Kekäläiselle, 49, on jo vuosia riittänyt työtä niin paljon kuin mies on suinkin jaksanut tehdä. Hän pyörittää Pyhäjärven Puu-Nikkari -nimistä puusepänverstasta yhdessä puolisonsa Jennyn kanssa. Lisätyövoima olisi paikallaan ainakin sesonkiaikana syksyllä, mutta palkkakustannusten kalleuden vuoksi siihen ei ole tohdittu mennä.
Siksi toisekseen pikkutarkkaa, tunnollisuutta vaativaa työtä ei käden käänteessä opita, joten työvoimaksi ei voi kuvitellakaan ketä tahansa työnhakijaa.

 


Puu arvossa. Kalevi Kekäläinen on kokenut puun arvostuksen nousun omien puutuotteidensa kysynnän voimakkaana kasvuna.
 

Kekäläinen ei valita, vaikka arvosteleekin arvonlisäveron korkeaa tasoa. Puolittamalla arvonlisävero saataisiin mukava lisäruiske alalle, jonka tuotteita moititaan yleensä vain siitä, että ne ovat kalliita. Ovatko ne sitten kalliita, on eri asia. Ja jos ovatkin, on muistettava, että valmistussarjat Suomessa ovat pieniä. Jotkut pahkasta tehtävät tuotteet tehdään yksitellen. Niinpä jokainen on oma, erilainen yksilönsä. "Niissä tuotteissa, joissa päästään pitkiin sarjoihin, hinnat ovat kilpailukykyisiä muualta tulleiden tuotteiden kanssa", Kekäläinen mainitsee.


Tukea tarvitaan alkutaipaleella


Kätten töitä. Kalevi Kekäläisen käsitöistä suurin osa matkaa Pyhäjärven ulkopuolelle
eri puolille maata.

Kalevi Kekäläinen muutti Pyhäjärvelle pian neljännesvuosista sitten Kaavilta, Kuopion ja Joensuun välimailta. Hän tuli aluksi töihin kaivokseen. Kaivostöiden lomassa tuli värkättyä puusta erilaisia lahjaesineitä. Pikkuhiljaa kysyntä kasvoi siinä määrin, että kaivostyöt piti heittää syrjään ja vaihtaa alaa tyystin. Omaa yritystä hän on pyörittänyt jo viitisentoista vuotta. Yrityksen perustamiseen - verstaan rakentamiseen ja konehankintoihin - hän sai parin-kolmenkymmenen prosentin avustuksen kauppa- ja teollisuus- ministeriöltä.
 

Vaikka tuo raha ei ratkaissut valintaa, hän pitää sitä siinä tilanteessa tuiki tarpeellisena. "Tukea tarvitaan juuri silloin kun toiminta aloitetaan. Mutta pitkällä tähtäimellä yritystoimintaa ei voi tukien varaan rakentaa", Kekäläinen sanoo. Yritystoiminnan käynnistymisessä oleellisinta hänen mukaansa ovat hyvä idea ja markkinat. Ennen kuin kannattaa heittäytyä yrittäjäksi, on syytä kirkastaa mielessään, mitä tekee ja minne myy. Tuote kun saattaa olla vaikka kuinka hyvä, mutta jos markkinat eivät ole tiedossa, voi hyväkin idea kuivua kokoon. Pyhäjärven Lamminahon kylässä sijaitsevan omakotitalon vieressä olevan verstaan porstuan puupuodissa on esillä koko joukko Puu-Nikkarin aikaansaannoksia. Tuotevalikoima on laaja lähtien aina voiveitsistä ja päätyen kapiokirstuihin. On koko joukko pahkatöitä, toinen toistaan erilaisempia. "Puu on lämmin materiaali, sitä pitäisi käyttää enemmän", Kekäläinen toteaa. Keskeisiä rakennusaineita ovat kotimaiset puut: koivu, leppä, raita, mänty, kuusi, pihlaja ja kataja. Suurin osa tuotteiden malleista on talonväen itsensä suunnittelemia. Puun saaminen valmiiksi tuotteeksi vaatii suurta huolellisuutta. Esimerkiksi pahkan kanssa pitää olla tarkkana, ettei sitä lähde veistämään sen ollessa vielä kostea. Muuten se halkeilee. Työssä tarvitaan myös silmää, että eri osat ovat sopusoinnussa keskenään. "Kaikkeen toki harjaantuu". Kyllä työ tekijäänsä neuvoo", Kekäläinen sanoo ja myöntää näin tapahtuneen omalla kohdallaankin. Myös työkoneet ovat parantuneet ja mahdollistavat aikaisempaa paremman lopputuloksen. Samaan hengenvetoon, kun Kekäläinen iloitsee, että puun arvostus on kasvanut, hän kritisoi, että Suomesta viedään puuta vielä liikaa raaka-aineena ja tuodaan takaisin pitkälle jalostettuna tuotteena. Kun kaikki tämä voitaisiin tehdä täällä alusta loppuun.


Teksti ja kuvat: Ilkka Lappalainen, Kaleva, 11.1.1999


[ Takaisin ylös ]
 




KÄSITYÖLÄIS- JA MAALAISMARKKINAT SIKALASSA 16.7.1994
 

  Käsityö esillä

Käsityöläiset esittäytyivät Sikalan pihapiirissä työn avulla. Kihuyleisö näki ja kuuli, kuinka ennen elettiin. Pellava muuttui langaksi ja kerma voiksi, utelijoiden kysymyksiin löytyi alan taitajien vastaukset. Sikalan suuressa tuvassa kirnusi voita Meimi Kuonanoja. 20 minuuttia otti, että kilon verran syntyi voita hiidenkyläläisestä aamumaidosta.

Helle teki kiusaa ja voi jäi pehmeäksi. Ihan piti muistella, että miten se tehdään, naurahtaa 80-vuotias Kuonanoja. Ulkona pihan katveessa Tuomas Kumpumäki myi lamminahosia luonnontuotteita. Nämä saunavastat eivät leviä ja näillä kylpee neljä kertaa viikossa samalla, selvitti Hinkkalan talon Kumpumäki taittamiensa vastojen saloja. Rauduskoivun karkea lehti kestää, kun vastaa ei liota. Kädensija pitää, koska side on kierretty ja kääritty ympäri kahdeksi pannaksi. Ihan perinteistä vispilän kauppoja Kumpumäki ja uutena kyläläisenä paikalla ollut Viljo Plattonen eivät luvanneet tehdä. Kuorituista koivunvarvuista tehdyistä varpuvispilöistä sen sijaan tehtiin kauppaa. -30 kappaletta kolmimetrisiä tuohia menee yhteen tuohikonttiin, tiesi Taisto Poikolainen. Kiinnostuneiden ringin keskellä Poikolainen istui pölkyn nenässä ja halkaisi tuohesta puukon avulla irti vaaleaa kuoriosaa. Tammikuun pakkasilla teen viisi konttia, ei näitä muulloin ehdi, seitsemänkymppinen puuseppä kertoo.


Pumpulinuttuja

Pirtanauhan ja pajunkuorien syntyessä silmien edessä yleisö ihasteli myös aitan seinälle ripustettuja kirjavia liivejä. Ne ovat lamminahosen Pirjo Tikkasen käsialaa, jonka toiminimi Pumpulinuttu on virallisesti ollut pystyssä maaliskuusta lähtien. - Kaikki ovat varmasti uniikkeja vaatteita, lupaa Tikkanen kierrätystuotteistaan. Valikoimaan kuuluu polvihousut, housut, paituli, liivi ja paita. Materiaaliksi yrittäjä etsii vanhoja hyväkuntoisia vaatteita, jotka sitten pesee, purkaa, leikkaa ja rakentaa uusiksi vaatteiksi. Vanhat palvelijat muuttuvat samalla merkkituotteiksi, sillä vaatteeseen ommellaan maamon maanittelu eli kalevalaiseen runomittaan riimitetty tuoteseloste materiaalin alkuperästä ja vinkki tuotteen ideasta. - Aiempien tuntitöiden vähentyessä tuli tarve tehdä muita töitä. Ehtona oli aloitus pienellä alkupääomalla ja kustannuksilla. Liikkeelle oli päästävä tässä ja nyt ilman velkaa. Kirpputoreilla käydessä ajatus kierrätysvaatteista syntyi, muistelee Tikkanen. Pumpulinutun idea on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Siitä ovat innostuneet varsinkin ekologisesti suuntautuneet ihmiset aina luonnonsuojelijoista asti. Mutkan kautta Saksaan luodut kontaktit osoittivat markkinoita löytyvän tarvittaessa aina Keski-Euroopasta asti, mutta ensin Tikkanen haluaa saada toiminnan pyörimään kotimaassa. Kotona tapahtuva yrittäminen on paljastanut koko perheen sietokyvyn varsin venyväksi.


Teksti ja kuvat: Johanna Leinonen, Pyhäjärven Sanomat.


[ Takaisin ylös ]
 




LAMMINAHON HISTORIA KERTOO VIREÄN KYLÄN MENNEISYYDESTÄ
 

Yhteistyö, voima ja ilo ovat nykypäivän todellisuutta

Pyhäjärven Lamminahon kauniilla kylätalolla Hiisituvalla vietettiin sunnuntaina lämminhenkistä kyläjuhlaa painotuoreen kylähistorian "Lampaholaiset, Pölökky- taipaleelta Röytiönrannalle" julkistamisen ja luonnollisesti myös isien päivän kunniaksi.
Pyhäjärven tuorein kylähistoria perustuu kansalaisopiston Lamminahon kylähistorianpiirin kahden vuoden aikana keräämään, seulomaan ja kirjoittamaan aineistoon. Kirjaksi aineiston on toimittanut opettaja Jorma Tulkku.

 
Kirjatoimikunta, Jorma Tulkku, Matti Huttunen, Kaisu Huttunen, Raili Jokiperä-Ryynänen, Irma Kukkohovi, Elsa Tikkanen, Eero Tikkanen ja Eine Tulkku saivat Lamminahon Ahton Vuoden Uroteko- maljan nimiinsä.

- Kirja perustuu lamminaholaisten yhteiseen muistivarastoon ja sisältää uusia ja jo aikaisemmin julkaistuja muistelmia ja tutkielmia, Jorma Tulkku kertoi kirjan teon vaiheita esitellessään.
- Historia on sanana monimerkityksellinen.. Samaa tarkoittavia sanoja ovat myös tarina tai kertomus; Jokaisella kertojalla on myös oma tarinansa, jokaisella paikalla oma tarinansa.
-Olemme kirjanneet joukon lampaholaisia historioita, joita on kerrottu sukupolvesta toiseen, ja niitä syntyi mennyttä aikaa muistellessamme. Olemme yrittäneet ymmärtää miten täällä ennen elettiin ja kuinka ajat muuttuvat, välitämme näin viestin tuleville sukupolville esi-isistämme ja heidän ajastaan.
 


Lampaholaiset, Pölökkytaipaleelta Röytiönrannalle- kylähistoria on valmis. Kannen kartan mukaan voi löytää lamminaholaisten parhaat lakkapaikat, lupaa kirjatoimikunta

Vanhimmat kirjan kuvista ovat 1800-luvun lopulta. Jorma Tulkku muistuttikin jokaisen ulottuvilla olevasta mahdollisuudesta tallentaa perhealbumeissa olevia vanho- ja kuvia sähköiseen. muotoon tuleville sukupolville.
-Nyt alkaa olla viimeiset hetket pelastaa vanhat kuvat, jotka on otettu vuosisadan alussa ulottuen 1950-luvulle, hän muistutti.
- Siinä on projektia perheille, mutta myös kylätoimikunnille, sillä yksi kirja ei voi olla kovin kattava. Tästä on hyvä jatkaa, hän sanoi jättäessään kirjan lukijoiden kritisoitavaksi. Juhlan musiikkipitoisesta ohjelmasta vastasivat Emolahden koulun oppilaat opettajansa Arto Riihijärven johdolla. He esittivät mm. Riihijärven säveltämän ja Raili Jokiperä-Ryynäsen sanoittaman juhlassa ensiesityksensä saaneen kotiseutulaulun "Näillä seuduilla".

Vapaan sanan aikana kirjatoimikuntaa onnittelivat vireän kylän kyläyhdistys, urheiluseura Lamminahon Ahto sekä Pyhäjärven kaupunki ja kansalaisopisto.
Kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen toi kaupunginjohtaja Pasi Vallivaara. Hänen antamansa lupaus 4-tielle tulevasta Hiisituvalle kääntymistä helpottavasta liittymästä ja arvokas kaupungin vaakuna talkootyönä aikaansaadun kylätalon seinälle, kertovat kaupungin arvostuksesta toimivaa kylää kohtaan.

Teksti ja kuvat: Leena Toikka
 

[ Takaisin ylös ]
 




LAMPAHOLAISET PÖLÖKKYTAEPALEELTA RÖYTIÖNRANNALLE
Pyhäjärven Sanomat 1.11.2000
 

Lamminahon kyläkirja on valmis

"Lampaholaiset, Pölökkytaepaleelta Röytiönrannalle'" perustuu Pyhäjärven kansalaisopiston Lamminahon kylähistoriapiirin vuosina 1998-2000 keräämään, seulomaan ja kirjoitta- maan aineistoon, jonka allekirjoittanut Jorma Tulkku on toimittanut kirjaksi. Hän on valinnut kuvat ja suunnitellut kirjan ulkoasun yhdessä piiriläisten kanssa.

Lamminahon kyläkirjan julkistamis- tilaisuus on Lamminahon Hiisituvalla isänpäivänä. Kirjaa saa ostaa 150 markan hintaan Lamminahon Kyläyhdistykseltä ja Lamminahon kylähistoriapiirin jäseniltä.

 


Lamminahon kyläkirja julkistetaan isänpäivän juhlassa Honkavuoren Hiisituvalla.

Kirja perustuu lamminaholaisten yhteiseen muisti varastoon ja sisältää uusia ja menneinä vuosikymmeninä julkaistuja haastatteluja, muistelmia ja tutkielmia. Kirjan otsikko sisältää lamminaholaisten hyvin tunteman lausahduksen: "Lampaholaiset" ja määrittelee tarkasteltavan alueen Pölökkytaepaleen kruunutorpasta eli Rehulasta Emolahden Röytiönrannalle. Mukana on koko Lamminahon kyläyhdistyksen alue Eskoperää myöten ja Lamminahon takamaat Vittouvennevan kautta Kuonanjärvelle ja Sivakkanevalle.


Kihlakuva vuodelta 1897

Pyhäjärven kansalaisopiston Lamminahon kylähistoriapiirissä ovat kahden vuoden aikana olleet kirjaa tekemässä Matti Huttunen, Kaisu Huttunen, Raili Jokiperä-Ryynänen,Irma Kukkohovi, Meimi Kuonanoja o.s. Tikkanen, Elsa Tikkanen, Eero Tikkanen ja Eine Tulkku ja piirin opettajana Jorma Tulkku. Kirjan tekijät kiittävät kaikkia työn eri vaiheissa mukana olleita henkilöitä ja yhteisöjä tuesta, jota ovat saaneet.
"Lampaholaisten" 352 sivulla kerrotaan kylän vaiheista esihistoriasta nykyaikaan. Vanhoja ja uusia valokuvia Lampa-ahosta ja lampa-aholaisista on kirjassa lähes "kaksi sataa. Vanhin valokuva on 1897 otettu Pekka Niskasen ja Lydia Kuonanojan kihlakuva.
Suuri osa kirjan henkilö- ja ryhmäkuvista on kylän valokuvaajan Taisto Poikolaisen ottamia. Lamminahon maisemia, lahtia ja niemiä esittävät ilmakuvat on ottanut Paavo Rönkkö syksyllä 1999, lentokoneen ohjaimissa oli silloin Jukka Tikanmäki.

Kirjaan on otettu 25 eri kirjoittajan Lampa-ahoon liittyviä tekstejä 1820-luvulta nykyaikaan. Kahdeksan kirjoittajaa ei enää ole keskuudessamme. Heitä me kaivaten muistelemme.
Kirja alkaa allekirjoittaneen kirjoittamalla luvulla Lampa- aho, joka tutkii Lamminahon maantiedettä, paikkoja ja niiden nimiä. Jaksossa "Talot ja ensimmäiset isännät" kuvaan Lamminahon kylän syntyä ensimmäisestä kantatalosta, 1553 perustetusta Malilasta isoonjakoon vuonna l870, jolloin kylässä oli 38 rekisteritilaa ja noin 400 asukasta.


1930-luvulla omavarainen

Matti Huttusen kirjoittama luku "Savut ja suvut vuosina 1870-1970", on yksityiskohtainen selvitys maarekisterin ja henkilötilojen perusteella Lampa-ahon lähes 300 maatilan muodostumisesta ja tilojen haltijoista. Mukana ovat Emolahden koulupiirin Pyykölän ja Eskoperän asutusalueiden 17 tilaa ja Purolan koulupiirin 5 asutustilaa.
Luvussa "Muuttuvamaisema" allekirjoittanut tutkii, kalastajien ja turkismetsästäjien erämaa muuttui kaskiajan nuoriksi metsiksi ja nykyaikaiseksi maalaismaisemaksi, joka on monen suku- : polven ihmisten 400 - 500 . vuoden työn tulos.
Samaa teemaa jatkavat luvat Niittypirtit ja karjamajat, Kalastus ja metsästys sekä
Polut ja tiet, joka on Eero Tikkasen kirjoittama Lamminahon lävistävän Nelostien historia. "Kylä oli omavarainen" kertoo, miten Lamminaholla oli ja osattiin kaikki tarpeellinen jo 1930-luvulla: oli kauppoja. Pankki ja eri alojen käsityöläisiä.
Luvussa "Lampaholaisia" on uusia ja vanhoja tuokiokuvia, muistelmia, haastatteluja ja tutkielmia lampa-aholaisista ihmisistä ja tapauksista.
Marjaliisa Hentilä kirjoittaa tutkielmassa "Kotien valistaja. konsulentti Greta Kivilahti", marttaliikkeen uranuurtajasta, äitinsä tädistä,joka oli syntyjään lampa-aholaisia. Allekirjoittanut esittelee kansarunoilija Elias Tuoriniemen ja hänen neljä säilynyttä runoaan.
Ensimmäisen kerran julkaistaan Tuoriniemen omaelämäkerrallinen runo "Yksikaunis laulu", joka avaa näkymän nuorison elämään Pyhäjärven kirkonkylässä 1780- luvulla. Haastattelut ja muistelmat kuvailevat entisaikojen elämää Tuoriniemessä, Tulkunrannalla, Tapanilassa, Tapaninah6ssa, Ruunalassa, Hakalassa ja Rauhalassa.


Evakko-aika Kujalassa

Sota-aikojen uhreihin paneudutaan luvussa "Sotavuodet" ja muistellaan sota-aikaa sotaorvon, lottien ja Kuhmon evakkojen ja kotirintaman näkökulmasta.

Helli Piiponen muistelee evakkoaikaansa Kujalassa. Lauri Immonen kertoo evakkomatkastaan Kuhmosta hevosella Lamminahon Hakalaan.
Luku "Eteesi Herra armiain" esittelee Laguksen Sepän ja hänen perheensä holhoojan, Aatami Tuoriniemen, lamminaholaisen körttisen sielunhoitajan. Elsa Tikkanen ja Raili Jokiperä Ryynänen muistelevat lapsuutensa seurakuntaelämää.
Matti Huttunen on kirjoittanut Lamminahon, Purolan ja Emolahden koulujen historiikit. Luvussa "Opintielle" muistelevat myös koulujen entiset oppilaat Vieno Möttönen o.s. Junell, Raili Jokiperä-Ryynänen ja Irma Kukkohoyi sekä Lapuan kirkkoherra Eino Rauha koulunkäyntiään Lamminaholla, Purolassa ja Emolahdessa.
Vanhat koulukuvat vuodesta 1926 alkaen elävöittävät esitystä.


Säilyminen elävänä kylänä

"Yhteistyötä, voimaa ja iloa" kertoo Lampa-aholla vaikuttaneiden yhdistysten vaiheista. Jokiperä-Ryynänen on kirjoittanut Lampa-ahon Puimaosuuskunnasta, Lamminahon Maamiesseurasta, Honkamäen mylly- ja sahaosuuskunnasta. Sonniosuuskunnasta ja maatalouskerhosta sekä 4H- toiminnasta.

Lamminahon urheilijoista ja Lamminahon Ahdosta kirjoittavat Jokiperä-Ryynänen, Arvi Leväpelto, Mauno Ruotsalainen, Eero Heikkilä ja Kauko Tikkanen. Lamminahon Emolahden Kyläyhdistyksen toiminnasta kertoo Kaisu Huttunen.
Luvussa "Muuttava kylä, Lamminaho 1900, 1960 ja 2000" allekirjoittanut kertoo henkikirjojen ja maataloustilastojen avulla muutoksesta, jonka läpi Lamminaho on tullut ja säilynyt elävänä kylänä. Sanaa historia käytetään myös merkityksessä tarina, kertomus. Jokaisella kertojalla on oma tarinansa, jokaisella paikalla kertomuksensa. Kylähistoriapiiri on kirjannut ja kuvittanut joukon lampa-aholaisia historioita. Niitä on kerrottu sukupolvesta toiseenja niitä syntyi muisteltaessa yhdessä menneitä aikoja.
Ennen olivat asiat aivan toisin ja toisin ne tulevat menemään vastakin. ”Lampaholaiset” on yritys ymmärtää, miten ennen elettiin ja kuinka ajat voivat muuttua. Kirja on kunnianosoitus esi-isillemme ja viesti heistä ja omasta ajastamme meidän jälkeemme tuleville.

Teksti: Jorma Tulkku, historiapiirin opettaja

Kuva: Ulla Leppänen
 

[ Takaisin ylös ]
 




LÖYTYNOJAT HALUAVAT SÄILYTTÄÄ PERINNETTÄ
Pyhäjärven Sanomat 1.11.2000
 

Lamminahon kyläkirjan tekijät, kylätoimikunnan ja kyläläisten edustajat halusivat esitellä aikaansaannoksensa alueen vanhimpiin rakennuksiin kuuluvassa koulussa.
Kokoontumispaikan valinta oli suuri kiitos myös Raakel ja Jussi Löytynojalle, jotka ovat kantaneet esimerkillisellä tavalla oman valtaisan kortensa kekoon lamminaholaisen perinteen säilyttämisessä kunnostamalla koulurakennukset.

 


Todennäköisesti vuosina 1810-1815 rakennettu Lamminahon kansakoulu oli näyttämönä, kun kyläkirjan syntymisestä iloittiin. Jussi ja Raakel Löytynoja ovat arvostaneet kylähistoriaa ja kunnostaneet talon mallikelpoisesti.

Haaveena vanha kansakoulu

Raakel Löytynoja kertoi, että hänellä oli vuosia lähes vitsinä sanonta: "Vielä minä ostan vanhan kansakoulun". Haave täyttyi keväällä 1998, kun hän jätti Lamminahon kouluista ostotarjouksen Pyhäjärven kaupungille. Hän voitti tarjouskilpailun ja sai kouluja kaksin Kappalein.

Löytynojat ovat kunnostaneet vuosina 1924 ja 1929 kou1urakennuksiksi otetut talot päältä. Vanhempi, Jaakkolan päärakennus, on kokenut ihastelua osakseen saaneen muodonmuutoksen, myös suuressa pirtissään.


Ei koskaan vesijohtoa eikä muovia

Pinkopahvit ovat saaneet väistyä mahtavien hirsien päältä. Komeuden kruunaa upea, valkoinen takka, jonka uudet omistajat ovat rakentaneet.
"Koskaan tähän taloon ei vedetä vesijohtoa eikä, kunnostamisessa käytetä muovia", sanoo Jussi Löytynoja, ammatiltaan lämpö-, vesi- ja ilmastointialan monivuotinen yrittäjä.
"Kosteusvauriot eivät pesiydy hirsitaloon. Se kestää tuhat vuotta, kun päällä on hyvä Katto".

Teksti ja kuva: Ulla Leppänen
 

[ Takaisin ylös ]
 



JAAKKOLAN SUURESSA TUVASSA ON LAMMINAHON KOULUKUVIA
 

Lamminahon kyläyhdistys ry on pystyttänyt yhdessä Raakel ja Jussi Löytynojan kanssa Lamminahon kansakoulun toiminta-ajalta kootun valokuvanäyttelyn Jaakkolan suureen tupaan. Paikka on sama, entinen alakoulun luokkahuone, jossa Lamminahon kansakoulu alkoi syksyllä 1924.

Kihutorstaina kutsuvieraiden kesken avatun ja sunnuntaiseen auki olevan näyttelyn toteutuksesta vastaa kylä- yhdistyksen asettama perinne- ja kylähistoria- ryhmä. Sen puheenjohtajana on Matti Huttunen sekä jäseninä Raili Jokiperä-Ryynänen, Raakel Löytynoja, Viljo Plattonen, Elsa Tikkanen ja Kaisu Huttunen.

 


Lamminahon kyläyhdistyksen perinne- ja kylähistoriaryhmän puheenjohtajana Matti Huttunen esitteli Lamminahon entisille oppilaille, 90-vuotiaalle Siiri Kuonanojalle (s. Kärkkäinen) ja 92-vuotiaalle Veikko Tikkaselle Jaakkolan tupaan pystytetyä koulukuvien näyttelyä.

"Näyttelyn onnistumisen tärkein edellytys on ollut nykyisten ja entisten lamminaholaisten myötämielisyys kuvien luovuttamisessa ja tunnistamisessa", tähdentää Matti Huttunen.

Lamminahon kasvatti Elsa Tikkanen, 81, on tehnyt valtaisan työn noin 60 valokuvan keräämisessä. Kuvat on skannannut ja tulostanut Nettiteekissa näyttelykelpoisiksi lamminahoset Jouni Jussinniemi ja Jani Saastamoinen. Apua on saatu myös Jorma Tulkulta. Henkilöiden tunnistamisessa ovat kunnostautuneet koulun entiset oppilaat Elsa Tikkanen ja Raili Jokiperä-Ryynänen.
"Kaikkia ei pystytty tunnistamaan ja virheitäkin saattaa löytyä. Toivomme saavamme nimiä vielä näyttelyn yhteydessä", kertoi Huttunen. Näyttelyn jälkeen kuvat nimilistoineen siirtyvät kyläarkistoon tulevien sukupolvien katseltaviksi ja odottamaan mahdollista uutta näyttelyä.

Kaikki kuvat ovat myös cd:llä myöhempää tarvetta varten. Kuva-arkiston täydentäminen jatkuu kaiken aikaa. Kyläyhdistys ottaakin jatkuvasti vastaan koulukuvia. Esimerkiksi vuosilta 1963-1968 näyttelyyn ei saatu ainuttakaan valokuvaa. "Alkuperäiset kuvat palautetaan", lupaavat ryhmäläiset.


  Jaakkolan kunnostettu alakoulu sai tuttuja vieraita, kun koulun vanhoja
  oppilaita vanhimmasta päästä oli kutsuvieraana kihutorstaina avatussa
  näyttelyssä. Kahvipöydän ääressä vasemmalta Veikko Tikkanen, 92,
  Annikki Tikkanen s. Tulkku, 81, sekä Siiri Kuonanoja s. Kärkkäinen, 90.
  Oikealla Seppo Lahti, opettaja Martta Tuoriniemen poika ja koululla pitkän
  päivätyön tehnyt opettaja Arvi Leväpelto (keskellä). Seitsenvuotias Julia
  Seppä pääsi katsastamaan opettajamummonsa Anja Sepän entistä koulua.
  Vasemmalla Lamminahon kyläyhdistyksen perinne- ja kylähistoriaryhmän
  puheenjohtaja Matti Huttunen.



Pienten lasten valmentava koulu

Lamminahon kansakoulu alkoi vuonna 1924. "Koulupiiri oli ensimmäinen Pyhäjärvellä, joka perustettiin vuoden 1921 oppivelvollisuuslain nojalla, tietää Matti Huttunen. Aikaisemmin Pyhäjärvellä oli kahdeksan koulupiiriä.
"Lamminahon koulupiirin nimenä oli perustamispäätöksessä Honkamäki. Olikohan päättäjien tarkoituksena rakentaa koulutalo Honkamäelle?", aprikoi Huttunen. Pari vuotta myöhemmin kunnan koulusuunnitelmissa koulupiirin nimenä oli kuitenkin Lamminaho.

Pyhäjärven kunta osti Jaakkolan maatalon, jonka päärakennus kunnostettiin kouluksi ja opettajan asunnoksi. Koulutyö alkoi elokuun 27. päivänä vuonna 1924 pienten lasten kouluna, varsinaisena kansakouluun valmistavana kouluna.
"Viisiviikkoisen koulun kävi 38 oppilasta. Heistä neljätoista ei ollut vielä tulemassa kansakouluun. Syyskuun lopussa alkoi varsinainen kansakoulu. Se oli neliluokkainen. yläkansakoulu", kertoili Matti Huttunen.

Vuosina 1924-1927 opettajia oli yksi sekä lisäksi poikien veistonohjaaja. Uusi koulutalo valmistui vuonna 1929. Alakansakoulu alkoi syksyllä 1928 yhdessä Oravan koulun kanssa.
 

 

Lamminahon koululla olivat opettajana vuosina 1968-1972 Anja Seppä (vasemmalla) ja Arvi Leväpelto 1955-1956 sekä 1958-1963. Yläkoulun suuri luokka herätti molemmissa valtaisan määrän muistoja.

Koulurakennukset on ostanut ja kunnostanut kodikseen sekä matkailukäyttöön Raakel ja Jussi Löytynoja.


Koulutyö päättyi 1973

Lamminahon koulupiiri ehätti valistaa lapsia 49 lukuvuotta. Vuonna 1973 koulupiiri lakkautettiin ja liitettiin Emolahteen.
Tarkkaa tietoa koulukäyneiden lukumäärästä ei ole. Varovaisen arvion mukaan heitä lienee ollut nelisensataa. Kyläkoulun merkitys kylälle ja kyläläisille on ollut suuri myös muussa kuin opetus- ja kasvatusmielessä.
"Koulurakennukset pihoineen ja kenttineen ovat olleet yuosikymmenien ajan monien kylätapahtumien pitopaikkana. Myös koulun henkilökunnan ja kyläläisten yhteistyö on ollut hedelmällistä. Tämä on korostunut erityisesti vaikeina aikoina", -tunnustaa Matti Huttunen.

Koulurakennukset omistaa tällä hetkellä Raakel ja Jussi Löytynoja. He ovat kunnostaneet talot perinteitä kunnioittaen omaksi asuinympäristökseen. Näyttely- vieraat voivat levähtää myös pariskunnan avaamassa kesäkahvilassa.

Teksti ja kuva: Ulla Leppänen


[ Takaisin ylös ]